IMGP2330

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ja mikäs se on iisisti ollessa, kun lentää Istanbuliin Turkish Airlinesilla: Palvelu pelaa, ruoka ja juomat ovat hyviä ja ne kuuluvat lipun hintaan.

Iisi tunnelma vain kohosi, kun matkakumppanini Katja ja Titta muutama tunti myöhemmin saapuivat myös Turkish Airlinesilla Helsingistä. He kun iskivät heti pöytään Atatürkin kentältä ostamansa pullon Limoncelloa! Itse olin jo asettanut tarjolle turkinpippureita, joten nostimme maljan Istanbulille, kaupungille Euroopan ja Aasian välissä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

IMGP2506Mika Waltari kuulemma pettyi sen liialliseen eurooppalaisuuteen. Turkkilaisille eurooppalaisuus on kuitenkin ollut pelkästään hyvä asia. Kun Kemal Atatürk teki Turkista tasavallan, hän käytti mallina eurooppalaisten valtioiden lainsäädäntöä. Hän myös kehitti koululaitosta ja paransi ratkaisevasti naisten oikeuksia. Valtion ja uskonnon erottaminen toisistaan on erittäin hyvä asia! Rukouskutsut tosin kaikuvat minareeteista viisi kertaa päivässä, mutta huivipäisiä naisia ei ole sen enempää kuin huivittomiakaan – ja me mm. pystyimme juomaan viiniä sillan alla! (Galatan sillan alla on pitkä rivi ravintoloita. Niistä valitsimme ”räkälän” (=ainoan, jossa ei ollut valkoisia pöytä- eikä lautasliinoja), jonne viisi minuuttia myöhemmin muuten saapui kaksi muutakin suomalaista..)

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Waltari siis pettyi Istanbulin eurooppalaisuuteen. Me taas petyimme Taksimin aukioon, jossa mm. viime vapusta alkaen mellakoitiin olan takaa. Aukio itsessään on sanalla sanoen ruma, siellä paikalliset vain tylsistyneinä hengailivat, ja turistit pällistelivät (mitä, sitä en oikein tiedä.) Taksim kaipaa kipeästi mielenosoituksia, kahakoita ja vesitykkejä ollakseen mistään kotoisin! Me omalta osaltamme yritimme edes hiukan elävöittää sitä näyttäytymällä kotiväelle nettikameran kautta, mikä vaati hurjaa käsien ja kassien heilutusta, mutta kyllä meidät lopulta yli 2000 kilometrin päästä Suomesta ja Belgiasta bongattiin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

IMGP2392Sitten halusimme tuntea historian havinaa, joten lähdimme Pera Palace -hotelliin, jonka huoneessa 414 Agatha Christie kirjoitti Idän pikajunan. Pera Palace on viiden tai useammankin tähden loistohotelli, tiesimme siis, ettei meillä olisi mitään asiaa huoneen 414 luo, MUTTA tiesimme huoneen 101 olevan museoitu, koska Turkin tasavallan perustaja ja ensimmäinen presidentti Kemal Atatürk majoittui sinne aina silloin tällöin. (Hmm, mistäköhän syystä, olihan hänellä oma hulppea presidentinlinnansa ihan Bosporinsalmen rannassa.) Marssimme siis reippaasti kysymään hotellin respasta, mistä se museohuone löytyy. Huomattavan vahvasti meikattu, huomattavan kylmäkiskoinen/takakireä nainen vain vaivoin vaivautui puhumaan meille. Ensin hän antoi ymmärtää, ettei ymmärrä, mistä ihmeen museohuoneesta puhumme. Kun emme siitä lannistuneet, hän informoi meitä, että ko. museolla on aukioloajat. Jaaha, niinhän museoilla yleensä on. Hyytävästi artikuloiden hän kertoi sen olevan auki aamupäivisin klo 10-11 ja iltapäivisin klo 15-16. Hänen onnekseen silloin ei ollut kumpikaan noista armoitetuista tunneista. Päätimme palata seuraavana päivänä ihan vain tuon seinästä repäistyn noita-akan kiusaksi, mutta päädyimmekin loppujen lopuksi ihan toisaalle. Niinpä kannustan nyt teitä kaikkia, armaat lukijani, menemään Pera Palace -hotellin museohuoneeseen! Jopa varaamaan Istanbulin matkan pelkästään tuota tarkoitusta varten! Takaan, että se kannattaa, Istanbul on vierailemisen arvoinen kaupunki – ja tuollaisia ihmisiä ja asennetta vastaan täytyy aina taistella!

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

IMGP2507Sen sijaan Istanbulissa ei tarvitse tuskailla katukauppiaiden takia. Tarkkana pitää tietysti rahojen kanssa olla, pientä vilunkipeliä on koko ajan niin kadulla kuin ”hienoissa” ravintoloissakin, laskun loppusumma ei välttämättä noudata tavanomaisia yhteenlaskusääntöjä. Minäkin jouduin mm. pienen postimerkkihuijauksen kohteeksi, mutta asia saatiin myöhemmin postitoimistossa korjattua. Mattokauppiaat, ravintoloiden sisäänheittäjät ja kaikki muut turistien rahoja tavoittelevat istanbulilaismiehet vitsailevat, liehittelevät, utelevat ja flirttailevat, mutta eivät riesaksi asti. Heidän jutuilleen voi naureskella ja sitten ihan ystävällisessä hengessä jatkaa matkaa. He eivät jää ikävästi inttämään eivätkä äidy aggressiivisiksi. Meille ei myöskään kertaakaan tullut tunnetta, että pitäisi pelätä turvallisuutensa puolesta.

Hiukan kyllä huolestutti siinä vaiheessa, kun yritimme viimeisin voimin olla hytkymättä naurusta Topkapissa islaminuskon reliikkien äärellä (joista ei saanut ottaa kuvia.) Katja nimittäin luki meille joka ilta ääneen Anja Kinnusen kirjoittamaa ”Turkki, lomailijan opas” -kirjaa, josta mm. opimme, että jostain museosta löytyy Turkin tasavallan perustajan ja ensimmäisen presidentin Kemal Atatürkin partakarvoja. Partakarvoja tuosta Topkapin rakennuksesta löysimmekin, tosin emme Atatürkin karvoja, vaan Muhammedin ja muiden muslimiprofeettojen karvoja kauniissa pikkiriikkisissä lasipurkeissa, huolellisesti vahaan aseteltuina.. Kuvitelkaapa tuota tilannetta: Me kuljemme siellä muslimeiden joukossa, jotka hartaina niitä heille tärkeitä reliikkejä katselevat. Taustalta kuuluu, kuinka mies laulaen lukee Koraania ääneen. Ja siellä me taistelemme hervotonta naurukohtausta vastaan!! Kunniaksemme on sanottava, että pystyimme hillitsemään itsemme. Partakarvoista tuli matkamme sisäpiirivitsi, joka yhä uudestaan pulpahteli esille. (Tietysti kaikella kunnioituksella islamia ja kaikkia muitakin uskontoja kohtaan.) (ja partakarvoja)

Nuo kolme kuvaa on muuten otettu Seven Hills -hotellin kattoravintolasta Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan välimaastosta. Takanani näkyvä kiinalaismiesten koreografia johtui siitä, että Aasian puolella näkyi suuri tulipalo. Aasian puolella mekin kävimme muutaman kerran, Bosporilla nyt vain on niin kiva kulkea, siellä on menoa ja meininkiä, ja näköalat ovat loistavat.  Lisäksi lautoille pääsee samalla hinnalla kuin ratikkaan, bussiin tai metroonkin. (Kannattaa hankkia Istanbulkart, johon voi ladata matkoja) Ekalla reissullamme teimme Aasian kiertomatkan IMGP2375(=kiertoilmaus ratikka-ajelulle, ihmiset jääkööt ihan rauhassa siihen uskoon, että tuli kierrettyä kerralla koko IMGP2373Aasia Kaukoitää myöten!) Tokalla taas kävimme drinkillä, mikä tarkoitti alkoholitonta cocktailia. Kolmannella taas Katja ja minä löysimme vielä yhden Atatürkin patsaan, jonka edessä, kovassa tuulessa ja hillittömästi nauraen, otimme meitsien. Se ei ehkä ollut ihan asianmukaista (vaikka emme tallanneetkaan patsaan eteen lasketun seppeleen päälle): Turkissa kun Atatürkin kaikkinainen arvostelu tai häpäiseminen on lainvastaista. Mutta sanotaanko siinä laissa mitään meitsieistä?

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

IMGP2397Hotellimme lähellä oli elokuvateatteri, jossa pyöri mm. Nuh (=Nooa turkiksi, lausutaan nuu) Kun sitten saimme selville, että leffateatteria vastapäätä olevan Konstantinuksen pylvään alle on perimätiedon mukaan haudattu mm. se kirves, jolla Nooa arkkinsa rakensi, meidän oli tietenkin pakko mennä katsomaan Nooasta kertova elokuva juuri siinä teatterissa. Tuollaisessa tilanteessa ihmisellä ei kerta kaikkiaan ole vaihtoehtoja! Emme edes tienneet, dubataanko elokuvat Turkissa turkiksi vai ei. Ostimme liput ja laskeuduimme maan alle isoon elokuvateatteriin.. Jossa ei ollut juuri ketään. Meidän lisäksemme saliinIMGP2343 saapui vain viisi muuta ihmistä. Välillä elokuvassa oli pieni katkos, jonka myöhemmin tajusimme johtuneen päivän viimeisestä rukouskutsusta. Nuh oli tekstitetty turkiksi. Se oli kuitenkin niin huono elokuva, että se olisi ollut parempi nähdä turkiksi. Ja vartin pituiseksi leikattuna. Sille kirveelle olisi totisesti ollut töitä! (Çemberlitaşin Movieplexin työntekijöillä taas ei kauan enää töitä ole, elleivät kävijämäärät kasva rajusti.)

Minä taas olisin halunnut paitsi panna surkean Nuh-leffan tuhannen päreiksi, myös kuvata lyhyen dokumenttielokuvan Gülhane-puiston vessassa, mutta se olisi tietenkin ollut täysin sopimatonta. Osuimme sinne yhtä aikaa huivipäisten turkkilaismummojen kanssa, jotka ensin kovaäänisesti tukkivat koko sisäänkäynnin (koska he yrittivät päästä sisään panematta liiran kolikkoa automaattiporttiin) ja yrittivät sitten kiilata kaikkien turistien ohi. Lopulta härdelli laantui, ja mummot ottivat huivinsa ja päällysvaatteensa pois ja ryhtyivät pesemään kasvojaan ja jalkojaan. Heillä varmasti olikin tukalan kuuma, niin monta vaatekerrosta heillä oli päällään: Takin ja pitkän hameen lisäksi vielä kaksi puseroa ja liivi sekä housut, jotka oli tungettu polvisukkien sisään. Tuolla määrällä pärjäisi paljon pohjoisemmillakin leveysasteilla.

Sulttaani Ahmedin moskeijassa eli Sinisessä moskeijassa mekin panimme huivit päähän. Sinisessä moskeijassa on muuten kuusi minareettia siksi, että sen rakennuttanut sulttaani Ahmed I halusi siihen yhden kultaisen minareetin. Turkin kielen ’kultaa’ merkitsevä sana on ’altin’. Arkkitehti taas kuuli Ahmedin sanovan ’alti’, mikä merkitsee numeroa kuusi. Siihen aikaan moskeijoissa oli kaksi tai korkeintaan neljä minareettia, vain Mekan Kaaban moskeijassa niitä oli kuusi. Saatuaan minareettien lukumäärästä pyyhkeitä Ahmed rakennutti Kaabaan seitsemännen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Katjan ja Titan paluulento lähti aikaisemmin, joten minä kävin yksin Kultaisen sarven päässä sijaitsevalla Pierre Lotin kukkulalla. Tuon ranskalaisen merimiehen ja kirjailijan Istanbul-teokset kun saivat aikoinaan niin hyvän vastaanoton, että kokonainen kukkula nimettiin hänen mukaansa. Sen kahvilassa Agatha ja Mikakin kuulemma ovat maisemia katselleet ja arvatenkin myös jotain kirjoittaneet. Se oli minunkin aikomukseni. En kuitenkaan löytänyt sieltä kirjallisen innoituksen lähdettä. Paikka oli turistirysä. Hienot näköalat toki, ja koko rinne yhtä suurta puiden varjostamaa hautuumaata, jonka unikot olivat osin vallanneet.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.